Koronaviruksen vaikutus suomalaisten toimeentuloon

Ei liene yllätyksenä kenellekään, että koronaviruksen aiheuttamat liikkumis- ja kaupankäyntirajoitukset ovat tehneet pahan loven kotimaiseen ja globaaliin taloustilanteeseen, josta selviäminen tulee viemään vuosia. Mitä pidempään tilanne jatkuu, niin sitä useampi yrittäjä joutuu sulkemaan ovensa ja työntekijä olemaan lomautettuna.

Arjen sujuvuuden takaaminen ei onnistu yksiselitteisesti omassa hyvinvointiyhteiskunnassammekaan, sillä sosiaalihuolto on rajusti kasvaneiden toimeentulohakemuksien seurauksena pahasti ruuhkautunut, jossa apajille pääsivät he, jotka ensimmäisenä ehtivät laittamaan hakemuksensa vetämään. Monilla työllisyystilanne näytti vielä epävarmalta viikkoja pandemian alkamisen jälkeen. Vasta silloin, kun lomautus osui omalle kohdalle, oli toimeentulotuen nopea vastaanottaminen jo myöhäinen haave.

Työttömien ja lomautettujen määrä kasvaa

Jylläävä pandemia on tehnyt ikävää jälkeä Suomessakin, sillä työ- ja elinkeinoministeriön mukaan jo huhtikuun alussa työttömien määrän laskettiin kasvaneen 6000:lla ja yli 17 000 työntekijää oli siihen mennessä lomautettuna. Ylivoimaisesti pahin piikki nähtiin maaliskuun lopussa 23.3., jolloin lomautettiin huomat 64 000 työntekijää ja työttömiä ilmoittautua päivässä vajaa 2700.

10.5. mennessä kokoaikaisesti lomautettuja viimeiseltä kahdelta kuukaudelta on yhteensä n. 197 000 suomalaista ja työttömiä on laskettu noin 22 000 henkeä, mutta onneksi nämä ovat kaikki rekisteröidyt luvut tänä aikana, eikä tämä huomioi takaisin töihin palanneita. Töihin lomautetuista on palannut jo 30 000 työntekijä, kun rajoituksia aletaan nyt Suomessakin hiljalleen höllentämään

Tilannetta on alkanut helpottamaan tuntuvasti hallituksen läpi runnoma tilapäislaki, joka nopeuttaa työttömyysetuuksien saamista esimerkiksi yritystoiminnasta tai opiskelijastatuksesta huolimatta. Väliaikainen työttömyysturvalaki on voimassa 31.7.2020 asti, jolloin rajoituksien pitäisi toivon mukaan olla jo hyvin vähäisiä.

Pandemian vaikutus lainakäyttäytymisessä

Koronakriisi on näkynyt myös selvänä muutoksena suomalaisten lainakäyttäytymisessä. Koska lomautettujen ja työttömiksi jääneiden suomalaisten määrä lasketaan jo kuusinumeroisissa summissa, niin muutos oli havaittavissa oitis. Yrittäjät luonnollisesti ovat joutuneet ottamaan lainaa kompensoidakseen myynnin laskua ja kulujen kattamista. Yrityslainojen määrä pomppasikin jo pandemian alkuvaiheissa kolmanneksella. Myös seniorikansalaisten aktivoituivat hieman lainojen saralla, nousua tosin ei ollut lähellekään samaan malliin kuin yrittäjillä; reilu 12%.

Lukuisat YT-neuvottelut ovat lisänneet myös paremmin toimeentulevan kansaosan laina-aktiivisuutta, jossa on suurin piirtein yhtä paljon kasvua, kuin eläkeläisilläkin. Tämä iso notkahdus lainojen hakemuksissa on pakottanut luotonantajia laskemaan lainasummiaan, koska luottoriskit ovat luonnollisesti kasvaneet suuren hakijamäärän mukana. Myönnettävät lainamäärät ovatkin laskeneet keskimäärin 10%.

Yksi seuratuimpia lainatrendejä syyskuun 2019 kuluttajansuojalain muutoksien jälkeen on ollut lainojen yhdistäminen, kokemuksia tästä kuluttajien käyttäytymisestä on tilastoitu useiden eri lainanmyöntäjien hakemusten perusteella. Kuluttajansuojan muututtua lainojen yhdistäminen nousi tilastoissa selvästi velkojen poismaksamista varten, mutta nyt muut lainamuodot ovat kääntäneet yhdistelmälainojen rahamääräisen osuuden laskuun, vaikka hakumäärällisesti ne ovat pysyneet samana. Tätä ilmiötä on arvioitu sillä, että suomalaiset ottavat enemmän lainarahaa varastoon sen sijaan, että maksaisivat ennemmin jo otettuja velkoja tiukasti pois.

Suositeltavat toimenpiteet lainaa hakeville

Jos lainan ottaminen on välttämätöntä, niin silloin kannattaa ehdottomasti vertailuttaa lainat, jotta pystyt hyödyntämään parhaat ehdot. Nyt kun lomautukset ja työttömyys ovat uhkana, niin varsinkin lyhennysvapaiden kuukausien arvo nousee selvästi, joita kannattaakin hyödyntää tarpeen mukaan. Maksuvapaat kuukaudet kuitenkin kerryttävät korkoa ja pidentävät yleisesti maksuaikaa, mikä kannattaa muistaa.

Lainanantajaan kannattaa olla heti yhteydessä tilanteessa, jossa näyttää, että omaan maksukykyyn on tulossa muutoksia. Kykysi sopimia maksujärjestelyiden muutoksista putoaa hyvin nopeasti, jos sinulla jää maksuja välistä. Lainojen yhdistäminen on myös hyvä keino helpottaa lainojen takaisinmaksua, mutta sitä ei myönnetä helposti, jos maksueriä lainoistasi on rästissä. Jos sinulla on rahaa säästössä, niin pidä ehdottomasti huoli, ettet käytä sitä mihinkään, mitä et tarvitse!

Toivottavinta olisi, että sinun ei tarvitsisi ottaa lainaa, mutta pyri maksamaan velat pois heti, kuin mahdollista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *